Mirka Korkia-Aho
Helsinki, Uusimaa, Finland
Ratkaisukeskeisyys, työelämäohjaus ja konseptikehitys, nämä sytyttävät ainakin tällä hetkellä! Nykyisessä valmennustyössäni autan työnhakijoita tunnistamaan ja sanoittamaan vahvuutensa, löytämään motivaationsa ja hyödyntämään mahdollisuutensa haasteellisilla työmarkkinoilla. Olen tiimini kanssa kehittänyt erilaisia työvalmennuskonsepteja ja -työkaluja. Vastaan myös yhteistyöstä työllisyysalueen tai oppilaitoksen kanssa projektin aikana. Tavoitteena kaikessa on ratkaista pulmia ja kehittää uusia keinoja työllistymisen edistämiseksi. Olen mukana yhteistyössä ammatillisten oppilaitosten kanssa, sillä haluan tukea opiskelijoiden siirtymistä työelämään ja rakentaa siltoja oppilaitosten ja työelämän välille. Minulla on vahva tausta erityisesti ravintolaliiketoiminnan johtamisesta, konseptikehityksestä sekä erilaisten projektien suunnittelusta ja toteutuksesta. Ylemmän AMK-tutkintoni (Master of Hospitality Management) suoritin Haaga-Heliassa, ja valmistuin ammatilliseksi opettajaksi huhtikuussa 2023. Työvalmentajan EAT on pian plakkarissa myös. Olen viime vuosina syventänyt osaamistani myös kiertotaloudesta ja vastuullisuudesta. Siis generalisti, utelias moneen suuntaan. Rakastan haasteita ja uuden oppimista. Olen urani aikana hypännyt useasti uuteen konseptiin tai työnkuvaan, joten pelkuriksi minua on turha kutsua. Supervoimani onkin resilienssi.
Mirka Korkia-Aho works as a Career Coach at Wenhe Oy, a partner in employment solutions. She coaches job seekers in identifying strengths, finding motivation, and leveraging opportunities in challenging labor markets. Korkia-Aho collaborates with educational institutions to support student transitions into working life and develops employment coaching concepts and tools. She coaches in Finnish and is based in Helsinki, Finland.
Συνεργάζεται με
Ειδικότητες
Κλάδοι
Γλώσσες
Finnish
Είσαι ο/η Mirka Korkia-Aho;
Αυτό το προφίλ καταχωρείται από δημόσια δεδομένα καταλόγου. Διεκδικήστε το για να ενημερώσετε τα στοιχεία σας, να προσθέσετε μια φωτογραφία και μια επαληθευμένη κονκάρδα, ή να ζητήσετε την αφαίρεσή του.
Διεκδικήστε αυτό το προφίλ